Meillä on jo pidemmän aikaa ollut suunnitelmissa käydä
Malibu Wine Safaris -viinitilakierroksella ja koska viime viikonloppuna juhlimme Sasun syntymäpäiviä, oli kierros juuri sopivaa ohjelmaa aurinkoiselle sunnuntaipäivälle.
|
SADDLE ROCK RANCH |
Malibu Wine Safaris järjestää tilakierroksia Malibussa sijaitsevalle 400 hehtaarin Saddle Rock Ranch -viinitilalle. Näin talviaikaan kierroksia järjestetään päivän aikana kolme: klo 10.30, klo 13 sekä klo 15.30 ja ne maksavat $65 per henkilö. Kierrokset ovat varsin suosittuja, joten liput on hyvä varata hyvissä ajoin
netistä.
Noin kaksi tuntia kestävällä kierroksella ajellaan pitkin viinitilan tiluksia lava-auton kyydissä. Kierroksen aikana pysähdytään useamman kerran maistelemaan tilan viinejä, ihastelemaan Santa Monica Mountains -vuorille avautuvia maisemia sekä syöttämään porkkanoita maatilan eläimiä. Seeprat, alpakat, biisonit, aasit ja hevoset olivatkin varsin nälkäisiä kavereita. :D
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
SADDLE ROCK RANCH |
Kierroksen aikana saimme maistaa kolmea valkoviiniä ja kolmea punaviiniä. Saddle Rock Ranch -tila valmistaa viiniä kahden eri merkin alla. Saddlerock-merkin viinit ovat valmistettu tilalla tuotetuista rypäleistä, kun taas Semler-merkin viinien rypäleet ovat muiden Kalifornialaistilojen tuotantoa, mutta viini on valmistettu Saddle Rock Ranch -tilalla.
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
BIRTHDAY BOY <3 |
Punaviinejä ja kevyttä välipalaa maistelimme pienen kukkulan päälle, jota tila vuokraa myös hääpaikaksi. Kukkulan huipulla sijaitseva puinen alttari, josta avautuvat 360-asteen henkeäsalpaavat maisemat, ei varmasti olisi huonoin paikka naimakauppojen solmimiselle. I DO love the view!
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
SADDLE ROCK RANCH |
|
SADDLE ROCK RANCH |
Muutaman tunnin kierros oli mielestäni erinomaista vastinetta rahalle: hyvää viiniä upeissa maisemissa kera söpöjen eläimien!
Ps. Malibu Wine Safari -kierrokselta voi jatkaa viininmaistelua vielä lyhyen matkan päähän
Malibu Wines Tasting Roomiin. Täällä kävimme maistelemassa Saddle Rock Ranch -tilan viinejä joululomalla, josta kuulette pian lisää!
xoxo
Hollywoodin ykkösakka
No comments:
Post a Comment