Jan 29, 2016

MALIBU WINE SAFARIS

Meillä on jo pidemmän aikaa ollut suunnitelmissa käydä Malibu Wine Safaris -viinitilakierroksella ja koska viime viikonloppuna juhlimme Sasun syntymäpäiviä, oli kierros juuri sopivaa ohjelmaa aurinkoiselle sunnuntaipäivälle.

SADDLE ROCK RANCH

Malibu Wine Safaris järjestää tilakierroksia Malibussa sijaitsevalle 400 hehtaarin Saddle Rock Ranch -viinitilalle. Näin talviaikaan kierroksia järjestetään päivän aikana kolme: klo 10.30, klo 13 sekä klo 15.30 ja ne maksavat $65 per henkilö. Kierrokset ovat varsin suosittuja, joten liput on hyvä varata hyvissä ajoin netistä.

Noin kaksi tuntia kestävällä kierroksella ajellaan pitkin viinitilan tiluksia lava-auton kyydissä. Kierroksen aikana pysähdytään useamman kerran maistelemaan tilan viinejä, ihastelemaan Santa Monica Mountains -vuorille avautuvia maisemia sekä syöttämään porkkanoita maatilan eläimiä. Seeprat, alpakat, biisonit, aasit ja hevoset olivatkin varsin nälkäisiä kavereita. :D

SADDLE ROCK RANCH

SADDLE ROCK RANCH 

SADDLE ROCK RANCH

Kierroksen aikana saimme maistaa kolmea valkoviiniä ja kolmea punaviiniä. Saddle Rock Ranch -tila valmistaa viiniä kahden eri merkin alla. Saddlerock-merkin viinit ovat valmistettu tilalla tuotetuista rypäleistä, kun taas Semler-merkin viinien rypäleet ovat muiden Kalifornialaistilojen tuotantoa, mutta viini on valmistettu Saddle Rock Ranch -tilalla.

SADDLE ROCK RANCH

SADDLE ROCK RANCH

BIRTHDAY BOY <3

Punaviinejä ja kevyttä välipalaa maistelimme pienen kukkulan päälle, jota tila vuokraa myös hääpaikaksi. Kukkulan huipulla sijaitseva puinen alttari, josta avautuvat 360-asteen henkeäsalpaavat maisemat, ei varmasti olisi huonoin paikka naimakauppojen solmimiselle. I DO love the view!

SADDLE ROCK RANCH

SADDLE ROCK RANCH

SADDLE ROCK RANCH

SADDLE ROCK RANCH

Muutaman tunnin kierros oli mielestäni erinomaista vastinetta rahalle: hyvää viiniä upeissa maisemissa kera söpöjen eläimien!

Ps. Malibu Wine Safari -kierrokselta voi jatkaa viininmaistelua vielä lyhyen matkan päähän Malibu Wines Tasting Roomiin. Täällä kävimme maistelemassa Saddle Rock Ranch -tilan viinejä joululomalla, josta kuulette pian lisää!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Jan 27, 2016

GRAND CANYON SKYWALK

Las Vegasin reissullamme halusimme käydä myös Arizonan puolella katsomassa Grand Canyon Westiä, jossa sijaitsee ainutlaatuinen Grand Canyon Skywalk -lasisilta. Vegasista on Grand Canyon Westille matkaa noin 200 km ja noin 2,5 tunnin ajomatkalle osuu sopivasti myös Hooverin pato, jonne emme valitettavasti tämän reissun aikana päässeet käymään erittäin pitkän jonon vuoksi. Ensi kerralla sitten!

GRAND CANYON WEST

JOSHUA TREES :D

Vuonna 2007 avattu Skywalk on u-muotoinen läpinäkyvä lasisilta, joka ulottuu 21 metriä Grand Canyon Westin reunasta. Matkaa kanjonin vastakkaiseen reunaan on lähes 5 km ja kanjonin pohjalle noin 600 metriä. Grand Canyon Skywalk sijaitsee Hualapai Indian -reservaatissa ja on heimon ylläpitämä. Sisäänpääsy Skywalkille maksaa $76 ja siihen sisältyvät bussikuljetukset reservaatin alueella.

Kuvaaminen lasisillalla on kiellettyä, mutta itsensä voi $16 maksusta kuvauttaa sillalla (jonka me tietysti teimme). Kanjonin reunalla kuvaaminen on sallittua ja täytyy kyllä todeta ihmisten olevan aivan hulluja. Kanjonin reunalla ei ole minkäänlaisia aitoja tai esteitä, eli käytännössä kuka vain voi istahtaa kanjonin reunalle ja pienen virheliikkeen sattuessa tippua kilometrin verran kuolemaansa. So don't be stupid: "A cool selfie could cost you your life".

En suosittele kävelyä Skywalkilla pahasta korkeanpaikankammosta kärsiville, siellä oli se sen verran vatsanpohjasta ottavaa hommaa tuijottaa omien jalkojen alle monen sadan metrin päähän rotkoon. Pelottavaa, mutta niin siistiä!

GRAND CANYON WEST

GRAND CANYON WEST

GRAND CANYON WEST

GRAND CANYON WEST

GRAND CANYON SKYWALK

Grand Canyon Westin maisemat olivat epätodellisen upeat! Kuvat eivät anna näille maisemille kunnolla oikeutta, sillä paikan päällä tuntui kuin oli tuijottanut mahtavaa maalausta. Luonto osaa aina yllättää, kuten myös Amerikka!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Jan 24, 2016

LAS VEGAS BY DAY

Las Vegasin Stripillä on ehdottomasti kaksi eri persoonaa: ilta ja päivä. Vaikka kasinoiden valot eivät päivällä vilkukaan kilpaa toistensa kanssa, on Vegasissa ja Stripillä silti nähtävää ja tehtävää myös päiväsaikaan.

VIEW FROM PALAZZO'S WINDOW

PALAZZO & VENETIAN POOL AREA

Venetianin kanaalit, Paris Las Vegasin Eiffel-torni ja New York New Yorkin Vapaudenpatsas ovat näkemisen arvoisia päiväsaikaankin. Grand Canals Shopping Centerissä voi nauttia kondooliajelusta ja Eiffel-tornin näköalatasenteelta avautuvat upeat näkymät Stripin ylle.

Vegasissa voi myös shoppailla, sillä lähes jokaisen hotellin yhteydessä on jonkinlainen ostoskeskus. Alla muutama hyväksi todettu:


Ja nähtävyys on itsesssään myös neljäkerroksinen M&M's World -kauppa Stripin eteläpäässä.

VENETIAN

GRAND CANALS SHOPPING CENTER VENETIAN

PARIS LAS VEGAS

NEW YORK NEW YORK

M&M'S WORLD

Omiin Must See -nähtävyyksiin kuului myös Stripin eteläpäässä sijaitseva legendaarinen Welcome to Fabulous Las Vegas -kyltti, jonka edustalta löytyy kätevästi maksuton parkkipaikka.




Toinen Must See -nähtävyys minulle oli Little Whipe Chapel Stripin pohjoispäässä. Tässä tunnetussa vuonna 1951 avatussa hääkappelissa on vihitty mm. Elvis, Frank Sinatra ja Britney Spears. Kappelilla on oma Tunnel of Love, jossa on 24H Drive Up Wedding Window. Mikäpä olisi romanttisempaa kuin purjehtia avioliiton satamaan omalla autolla vaikkapa keskellä yötä! :D

A LITTLE WHITE CHAPEL

VIVA LAS VEGAS WEDDING CHAPEL

Viikonlopun saa helposti kulumaan Stripiä ja sen kasinoita koluten. Ei voi sanoa muuta kuin: Vegas is always a good idea!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Jan 22, 2016

LAS VEGAS BY NIGHT

Palm Springsistä matkamme jatkui Las Vegasiin, jonne ajaa Palm Springsistä noin 4-5 tuntia ruuhkasta riippuen. Losista Vegasiin ajaa taas noin 5-6 tuntia ruuhkasta riippuen. Tämän ollessa jo toinen reissumme Vegasiin syksyn aikana, päätimme pysähtyä matkalla lounaalle jo hyväksi todettuun 50-lukuhenkiseen Peggy Sue's 50's Dineriin, joka sijaitsee sopivasti matkan puolivälissä.

WELCOME TO FABULOUS LAS VEGAS

Las Vegas on Nevadan osavaltion suurin kaupunki ja sen tunnetuin nähtävyys on varmasti Las Vegas Strip. Tällä yli 6 kilometriä pitkällä Las Vegas Boulevardin pätkällä sijaitsee suurin osa kaupungin kasinoista ja hotelleista. Yövyimme Venetian-hotellissa, joka sijaitsee Stripin pohjoispäässä sisarhotellinsa Palazzon vieressä, jossa yövyimme lokakuussa Vegasissa ollessamme. Voin vahvasti suositella molempia hotelleja! Jopa hotellien perushuoneet ovat erittäin tilavia, kooltaan yli 60 neliöisiä ja ne on sisustettu hyvin koristeellisesti italialaiseen tyyliin. Huoneessa on yhteensä jopa kolme tv:tä, joista yksi löytyy kylpyhuoneesta! :D

Monet Stripillä sijaitsevat hotellit ovat jo itsessään nähtävyyksiä ja varsinkin ilta-aikaan, jolloin niiden valot pääsevät loistamaan. Kohokohtia ovat ehdottomasti Venetsiaa imitoiva Venetian-hotelli, jonka kanaaleja pitkin ajelevat kondoolit, Mirage-hotellin tulivuorishow, Paris Las Vegas -hotellin Eiffel-torni, joka vastaa kooltaan puolta oikeasta tornista, New York New York -hotellin 46 metrinen Vapaudenpatsas, Bellagio-hotellin suihkulähdeshow sekä legendaaristen Flamingo ja Circus Circus -hotellien välkkyvät valotaulut.

VENETIAN

MIRAGE

FLAMINGO

FLAMINGO

CAESARS PALACE

FOUNTAINS OF BELLAGIO



PARIS LAS VEGAS

PARIS LAS VEGAS

CIRCUS CIRCUS

CIRCUS CIRCUS

Ilta-aikaan (miksei myös päivälläkin) Vegasissa voi kuluttaa tunteja kasinolla pelaten, yökerhoissa bailaten, 1,5 litran margariittoja Stripillä juoden (joiden kanssa voi kävellä kasinolta toiselle), erilaisia showta katsellen (mm. Britney Spears ja Jennifer Lopez Planet Hollywoodissa) tai vaikkapa Michelin-ravintoloissa syöden. 

Las Vegasin ravintoloilla on yllättävän paljon Michelin-tähtiä. Kolmen tähden ravintoloita on vain yksi: Joel Robuchon MGM Grand -hotellissa, kahden tähden ravintoloita on kaksi: Guy Savoy Caesars Palacessa ja Picasso Bellagiossa, kun taas yhden tähden ravintoloita on jopa yksitoista. Lokakuussa Vegasissa ollessamme kävimme kahden tähden Picasso-ravintolassa, jonka terassilta avautuu suora näkymä Bellagion suihkulähteille. Suihkulähdeshow, seinillä roikkuvat Picasson alkuperäiset maalaukset, viiden ruokalajin illallinen sekä erinomainen palvelu olivat meille enemmän kuin mieleen.

PICASSO

VIVA LAS VEGAS

Vegas is always a good idea - Viva Las Vegas!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Jan 20, 2016

PALM SPRINGS AERIAL TRAMWAY

Palm Springs Aerial Tramway on maailman suurin pyörivä ilmaraitiovaunu. Vaunun 12 minuuttia kestävä ajelu alkaa Coachella Valleyn pohjalta noin 800 metrin korkeudesta ja päättyy hyvin lähellä San Jacinto -vuoren huippua noin 2 600 metrin korkeuteen, josta avautuvat maisemat Coachella Valleyhin ja Palm Springsiin. Pyörivän vaunun ansiosta saa 360 asteen näkymän ympärillä olevista maisemista jo matkalla huipulle.

Palm Springs
AERIAL TRAMWAY

Kyyti huipulle maksaa $25 per hlö ja liput voi ostaa netistä tietylle ajankohdalle vähintään 24 tuntia etukäteen. Samanpäivän liput ostetaan paikan päältä. Suosittelen ehdottomasti ostamaan liput etukäteen, sillä varsinkin viikonloppuisin jono voi muodostua usean tunnin mittaiseksi. Meitä onnisti päästä huipulle ilman suurempaa jonottamista varhain sunnuntainaamuna, kun taas perjantaina ja lauantaina iltapäivällä jonot olivat neljän tunnin mittaiset.

Palm Springs
AERIAL TRAMWAY

Palm Springs
AERIAL TRAMWAY

Palm Springs
AERIAL TRAMWAY

Palm Springs
AERIAL TRAMWAY

Riippuen vuoden ajasta huipulla voi hiihtää, kävellä lumikengillä, laskea mäkeä, patikoida ja telttailla. Talviaikaan onkin hyvä muistaa pukeutua lämpimästä, sillä vuoren huipulla on huomattavasti viileämpää kuin laaksossa. Pieni viiden asteen pakkanen ei tuntunut nimittäin kovinkaan miellyttävältä verkkatakissa. Onneksi tällä kertaa meille riittikin vain näköalatasanteen maisemat ja kahvilan kuumat teet.

Palm Springs
PALM SPRINGS

Palm Springs
PALM SPRINGS

Palm Springs
ON TOP OF PALM SPRINGS

Palm Springs on oiva vaihtoehto viikonloppulomalla sen ollessa vain muutaman tunnin ajomatkan päässä Losista. Ilmaston puolesta paras aika vierailulle aavikkokaupungissa on alku- tai loppukesästä, jolloin on vielä lämmintä, mutta ei liian kuuma eikä kylmäkään.

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Jan 17, 2016

JOSHUA TREE NATIONAL PARK

Yksi syy Palm Springsin matkaamme oli Joshua Tree National Park, joka sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä Palm Springsin keskustasta pohjoiseen. Joshua Tree National Parkissa yhdistyvät kaksi hyvin erilaista aavikkoa: Mojave ja Colorado. Puiston maasto on muovautunut vuosien saatossa voimakkaiden tuulien ja sateiden ansiosta ja nimensä se on saanut siellä kasvavien Joshua-puiden mukaan. 

JOSHUA TREE NATIONAL PARK

Puistossa on kolme Visitor Centeriä, joista voi noutaa puistokartan, kysyä neuvoa sekä maksaa $20 puistomaksun. Me saavuimme puistoon pohjoisesta Joshua Tree Visitor Centerin kautta ja ajoimme puiston halki noin 90 km poistuen etelästä Cottonwood Visitor Centerin kautta. Tälle reitille osuikin sopivasti suurin osa puiston useista luonnonnähtävyyksistä, kuten Keys View, Jumbo Rocks, Skull Rock ja Cholla Cactus Garden. 

JOSHUA TREE NATIONAL PARK

JOSHUA TREE NATIONAL PARK

Puiston laajuuden vuoksi liikutaan siellä pääsääntöisesti autolla. Meille ensimmäinen nähtävyys oli Keys View:n näköalapaikka, jonne ajaa Park Boulevardilta noin 20 minuuttia Keys View Roadia pitkin. Tasanne on suosittu paikka, sillä sieltä avautuvat huikeat maisemat Coachella Valleyhin. Vaikka kuvissa paistaakin aurinko, oli yli kilometrin korkeudessä kuitenkin sen verran kylmä, että toppatakille olisi ollut käyttöä.

KEYS VIEW

KEYS VIEW

Keys Viewltä lähdimme ajelemaan Jumbo Rocks Campgroundin suuntaan, jossa nautimme lounaan viileässä ulkoilmassa. Suosittelenkin ehdottomasti ottamaan omat eväät mukaan, sillä puistossa kuluu helposti koko päivä vaikka autolla liikutaan, eikä lähimaastossa ole lainkaan kioskeja tai kahviloita, joista eväitä voisi ostaa. Jumbo Rocksin läheisyydessä sijaitsee myös suosittu Skull Rock, jonka kiviryhmä on vuosien saatossa saanut pääkallomaisen ulkomuotonsa sateen ansiosta.

JUMBO ROCKS

JUMBO ROCKS

JUMBO ROCKS

JUMBO ROCKS

SKULL ROCK

Noin puolivälissä puistoa sijaitsee Cholla Cactus Garden, jonka piikikkäät kaktukset takertuvat koskettajaansa erittäin tiukasti. Voin kertoa, että piikkien poissaanti lenkkarien pohjasta ei ollut helppoa! Mutta niin sen arvoista, kun näitä maisemia katselee!

CHOLLA CACTUS GARDEN

CHOLLA CACTUS GARGEN

Vaikka Joshua Tree National Parkissa liikutaankin pääsääntöisesti autolla, on puistossa kuitenkin useita patikointireittejä ja telttaillakin voi erikseen määritellyillä alueilla, kuten esim. Jumbo Rocks Campground -leirintäalueella. Ehkä ensi kerralla sitten? ;)

xoxo
Hollywoodin ykkösakka