Nov 30, 2015

SAN DIEGO

San Diego, Kalifornian toiseksi suurin kaupunki, on levittäytynyt osittain San Diegon lahden rannalle. Lahti on luonnonsatama, jossa sijaitsee Yhdysvaltain laivaston sotilastukikohta. Sataman alueella kannattaa ehdottomasti piipahtaa, sillä alue sijaitsee lyhyen matkan päässä kaupungin keskustasta.

SAN DIEGO MARINA

Sataman eloisa Seaport Village -keskittymä kauppoineen ja ravintoloineen houkuttelee paikalle väkeä niin päivällä kuin illallakin. Jos alueelle sattuu lauantaina aamupäivällä, kannattaa ehdottomasti käydä Tuna Harbour Dockside Marketilla maistamassa alueen tuoreimpia mereneläviä. Ison uni-annoksen (merisiili) saa huokeaan $12 hintaan. Satamasta avautuvat näkymät lahteen pysäköityihin valtaviin laivaston aluksiin sekä vaikuttavalle 60 metriä korkealle Coronado Bridge -sillalle.

SAN DIEGO MARINA

SAN DIEGO MARINA

TUNA HARBOUR DOCKSIDE MARKET


TUNA HARBOUR DOCKSIDE MARKET

Sataman läheisyydestä löytyy myös historiallinen Gaslamp Quarter, jossa hotellimme Andaz San Diego sijaitsi. Alue on tunnettu ravintoloistaan, baareistaan ja teattereistaan. Tunnelmaltaan se muistutti hieman Lontoon Covent Gardenia.

ANDAZ SAN DIEGO

GASLAMP QUARTER

GASLAMP QUARTER

ANDAZ SAN DIEGO

Illalliselle suuntasimme San Diego Magazinen "Best New Restaurant 2015" palkinnon voittaneeseen Bottega Americanoon. Tämä East Villagessa, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä Gaslamp Quarterista, sijaitseva italialainen ravintola ylitti odotuksemme. Annokset olivat erittäin runsaita, herkullisia ja kohtuuhintaisia. Kolmen ruokalajin illallinen oli yksi parhaista italialaisista dinnereistä, joita olemme ikinä syöneet. Bottega Americanon tiloissa toimii ravintolan lisäksi myös baari, kahvila sekä delimyymälä, josta voi ostaa mm. leivoksia ja talon pestoa mukaan.

BOTTEGA AMERICANO

BOTTEGA AMERICANO

Aamiaista nautimme Le Parfait Paris -kahvilassa. Tämän Gaslamp Quarterissa sijaitsevan kahvilan leivonnaiset ovat päässeet San Diego Magazinen "Best Dessert 2015" -listan toiselle sijalle. Kahvilan suosio oli selvästi kantautunut muidenkin korviin, sillä paikka oli aivan täynnä ja annoksia saikin odottaa noin 40 minuuttia. Leivonnaiset maistuivat lähes yhtä hyviltä kun pariisilaisissa leipomoissa, mutta aamiaisleipien taso oli valitettavasti aika vaatimaton.

LE PARFAIT PARIS

LE PARFAIT PARIS

San Diegon eurooppalainen tunnelma sekä herkullinen ruoka saavat meidät varmasti palaamaan kaupunkiin uudelleen!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Nov 26, 2015

THE BROAD MUSEUM

Los Angelesin uusin modernin taiteen museo The Broad avasi ovensa syyskuussa Downtownissa. Ilmainen sisäänpääsy ja monipuolinen nykytaiteen kokoelma ovat saaneet ihmiset jonottamaan museoon sen avaamisesta lähtien. Välttääkseen pitkät jonot, museoon kannattaakin suunnata viikonlopun sijaan arkiaamuisin tai -iltaisin. Halutessaan voi museoon myös varata ennakkoon sisäänpääsyn tietylle päivälle ja ajalle, jolloin välttyy turhalta jonottamiselta. Nämä ennakkoon varattavat liputkin ovat tosin menneet kuumille kiville, sillä seuraavat vapaat päivät löytyvät vasta tammi-helmikuulle 2016.

THE BROAD

Museon kahdesta kerroksesta löytyy noin 2 000 teosta mm. seuraavilta artisteilta: Jean-Michel Basquiat, Barbara Kruger, Cy Twombly, Ed Ruscha, Kara Walker, Christopher Wool, Jeff Koons, Joseph Beuys, Jasper Johns, Cindy Sherman sekä Robert Rauschenberg.

JEFF KOONS
  
JEFF KOONS

JEFF KOONS

GLENN LIGON

ANDY WARHOL
  
ROY LICHENSTEIN

BARBARA KRUGER

Yksi museon suosituimmista teoksista on varmasti helmikuun loppuun saakka esillä oleva Yayoi Kusaman Infinity Mirrored Room. Vierailijat päästetään yksi kerrallaan minuutin ajaksi tähän loputtomalla LED-valomerellä varustettu peilihuoneeseen. Teoksen saaneen suuren suosion vuoksi jonosta kannattaakin varata paikka heti museoon saapuessa. Peilihuone on houkutellut selfien ottoon monia, kuten esimerkiksi Katy Perryn. Oma vierailuni (ja selfien otto) peilihuoneessa jäi valitettavasti seuraavaan kertaan, sillä jonossa vuoroa olisi saanut odottaa jopa kuusi tuntia. Museosta voi tosin poistua odotttelun ajaksi vaikkapa drinkille tai lounaalle, sillä oman vuoron lähestymistä voi seurata livenä netistä.

xoxo
Hollywoodin ykkösakka


Nov 25, 2015

VENICE CANALS

Abbot Kinney rakennutti Venicen kanaalit vuonna 1905 osana Venice of America -suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli luoda Venetsian tuntua Etelä-Kaliforniaan. Alkuperäisistä kanaaleista on nykyisin jäljellä enää vain neljännes, sillä suurin osa niistä täytettiin teiksi vuonna 1929. Monien kunnostusten jälkeen on kanaalien alue noussut yhdeksi Los Angelesin ainutlaatuisimmista asuinalueista. Eikä syyttä! Kuka nyt ei haluaisi asua mini Venetsiassa palmujen alla?

VENICE CANALS

VENICE CANALS

VENICE CANALS

Kanaalien läpi pääsee ajamaan autolla Deli Avenueta pitkin, mutta Kalifornian Venetsia kannattaa ehdottomasti kävellä (tai pyöräillä) läpi pitkin sen kapeita jalkakäytäviä ja siltoja. Tämä sympaattisen romanttinen yhteisö on täynnä toinen toistaan upeampia bungalow-tyyppisiä rantataloja omine minilaitureineen. Täältä löydän itseni usein kurkistelemasta toisten aidatuille takapihoille ja terasseille. Todellakin #housegoals!

VENICE CANALS

VENICE CANALS

VENICE CANALS

VENICE CANALS

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Nov 22, 2015

HOLLYWOOD BOWL & YEEZY

Hollywood Bowl on vaikuttava 17 300 paikkainen amfiteatteri, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1922. Hollywoodissa sijaitseva teatteri toimii kesäisin monien ulkoilmakonserttien järjestyspaikkana. Esiintymislavan takaa avautuvat maisemat Hollywood Hillseille sekä Hollywood-kyltille. Paikalle kannattaa saapua ajoissa, sillä ennen konserttia voi nauttia omia piknik-eväitä alueen kukkuloilla tai katsomossa.

Hollywood Bowl on Hollywood Bowl Orchestran ja Los Angeles Philharmonicin kesäareena, mutta klassisen ja jazz-musiikin lisäksi teatteri toimii areenana myös monille popmusiikin konserteille. Syyskuussa kävimme Hollywood Bowlilla katsomassa Kanye Westin 808s & Heartbreak -konsertin. Samalla viikolla areenalla esiintyi myös mm. Grace Jones.

808S & HEARTBREAK

Tämä ainutlaatuinen kahden konsertin taidespektaakkeli rakensi tarinansa artistin vuonna 2008 julkaiseman neljännen albumin 808s & Heartbreakin ympärille. Loppuunmyydyssä konsertissa oli lavan täydeltä esiintyjiä: Yeezyn lisäksi mukana oli muutama vieraileva artisti, orkesteri, eletroninen bändi, taustalaulajia sekä taustatanssijoita ja -esiintyjiä. Parin tunnin intensiivinen konsertti huipentui Coldest Winter -kappaleen aikana saippualumisateeseen, jota seurasi illan päättänyt Pinocchio Story ja ilotulitus.

Pääsimme katsomaan konserttia Garden Boxes -katsomoon. Suosittelen ehdottomasti näitä areenan etosassa sijaitsevia loosseja. Erinomaisen näkyvyyden lisäksi konserttikokemuksen kruunasivat ravintolapalvelut, jotka olivat käytettävissä koko konsertin ajan.

808S & HEARTBREAK

808S & HEARTBREAK

808S & HEARTBREAK

808S & HEARTBREAK




808S & HEARTBREAK

808S & HEARTBREAK

Konserttipaikkana Hollywood Bowl oli ikimuistoinen. Esiintymislavan valtava kupu, mäkeen nouseva katsomo, pimenevä kesäilta ja loppuun hiottu esitys loivat vaikuttavan kokonaisuuden, joka säilyy muistoissa pitkään.

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Nov 19, 2015

GRAND CENTRAL MARKET DOWNTONWN LA

Downtown LA, tuo miniversio New Yorkista, on Los Angelesin bisneskeskittymä, jossa asuu noin 50 000 ihmistä. Alue on tunnettu mm. pilvenpiirtäjistään, kaupungin metrosta ja pahamaineisesta Skid Rowsta, jonka 54 korttelin alueella asuu USA:n suurin kodittomien väestö pahvilaatikoissaan ja teltoissaan.

DOWNTOWN LA

DOWNTOWN LA

DOWNTOWN LA
 
DOWNTOWN LA

Downtown on tunnettu myös monista hyvistä ravintoloista. Alueelle avautuu jatkuvasti uusia trendikkäitä tulokkaita, mutta yksi vanhimmista konkareista on vuonna 1917 avattu Grand Central Market. Tämä monien ravintoloiden ja kauppiaiden kauppahalli palvelee asiakkaitaan South Broadwaylla päivittäin klo 8-18 (huom! uusi pidennetty aukioloaika: to-la klo 8-21).

GRAND CENTRAL MARKET

GRAND CENTRAL MARKET

GRAND CENTRAL MARKET

GRAND CENTRAL MARKET

Marketista löytyy herkkuja niin aamiaiselle, brunssille, lounaalle kuin päivällisellekin. Vaikka annoskoot ovatkin suuria, suosittelen kokeilemaan useampaa ravintolaa. Annosten hinnat pyörivät noin $7-10 paikkeilla, joten muutaman annoksen testailu ei vielä tunnu lompakossa (masussa se tosin tuntuu). Me päädyimme maistamaan pariakin eri burritoa, pizzaa ja McConnell'sin jäätelöitä, jotka olivat taivaallisen hyviä!

PRESS BROTHERS JUICERY

ANA MARIA / BEEF BURRITO

GRAND CENTRAL PIZZA / QUATTRO FORMAGGI

MCCONNELL'S FINE ICE CREAM

MCCONNELL'S FINE ICE CREAM / ICE CREAM SANDWICH

MCCONNELL'S FINE ICE CREAM / SUNDAE

ONE HAPPY GIRL & HER ICE CREAM SANDWICH

Hyvä ruoka, parempi mieli! :)

xoxo
Hollywoodin ykkösakka