Feb 26, 2016

SLEEP & EAT IN NEW YORK

New Yorkin matkalla yövyimme boutique-hotelli Ace Hotel New Yorkissa, joka sijaitsee Midtownissa aivan Manhattanin ytimessä lähellä Empire State Buldingia, Times Squarea ja 5th Avenueta. 

VIEW FROM THE ROOM 

Medium-huoneluokan huoneesta avautui näkymä Broadwaylle ja huoneen monet hauskat yksityiskohdat, kuten akustinen Martin-kitara sekä hauskat tekstit mm. seinissä, peileissä ja henkareissa tekivät huoneesta erittäin kotoisan. Voin vahvasti suositella hotellia sen sijainnin, palvelun sekä huoneen siisteyden puolesta.

ACE HOTEL

ACE HOTEL

Ja koska hyvä ruoka on yksi elämän parhaista asioista, olin jo ennen reissua lisäillyt Google Mapsiin ahkerasti kiinnostavia ravintoloita New Yorkissa (kiitos instagramin monien ruokatilien). Näin ollen lähistöltä löytyi aina valmiiksi jokin suosituksia saanut ravintola.

Toki Must Eat -listallani oli muutama paikka, kuten Dough-donitsikuppila, Dominique Ansel Bakery sekä Magnolia Bakery. Valitettavasti Dominique Ansel Bakeryn kuuluisat Cronutit jäivät seuraavaan reissuun, sillä niitä olisi saanut mennä jonottamaan kukonlaulun aikaan leipomon eteen. Niinpä päätin testata Dominique Ansel Kitchenin, jonka laventeli-manteli-croissant ja avocado-edamame-toast olivat todella herkullisia. Vahva suositus kaikille, jotka unohtavat tilata Crunutinsa etukäteen!

Alla muutamia ravintoloita, joita voin New Yorkista suositella:

CHARLIE BIRD

PIZZARTE

MARTA

DOMINIQUE ANSEL KITCHEN

MAGNOLIA BAKERY

BAKED

DOUGH

DOUGH

Bon appetit!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Feb 24, 2016

YEEZY SEASON 3

New York Fashion Weekin avauspäivänä torstaina 11.2. järjestettiin loppuunmyydyssä Madison Square Gardenissa Kanye Westin Yeezy-vaatemalliston Season 3 -näytös sekä The Life of Pablo -levynkuuntelutilaisuus. Yeezy Season 3 -näytös (kuten aiempienkin mallistojen näytökset) toteutettiin yhteistyössä performanssitaitelija Vanessa Beecroftin kanssa.

YEEZY SEASON 3

Madison Square Garden, jossa näytös pidettiin, sijaitsee Manhattanin Midtownissa aivan kaupungin keskellä. Erilaisten tapahtumien lisäksi tämä 20 000 paikkainen areena toimii New York Rangersien, New York Knicksien ja New York Libertyn kotiareenana.

MADISON SQUARE GARDEN

Esityksen alussa areenan peitti iso kangaskupu. Kun Kardashian-Jenner-perhe oli aplodien saattelemana istuutunut, otti KW paikkansa illan dj:nä ja esitteli The Life of Pablo -levyn muutamalla lauseella. Tämän jälkeen laitettiinkin levy soimaan.

Ensimmäisen kappaleen puolessa välissä lavalla ollut kangas vedettiin pois ja sen alta paljastui kaksi koroketta, joista toisella seisoivat naismallit ja toisella miesmallit. Korokkeiden ympärillä seisoi totinen ilme kasvoillaan 1 200 extramallia. Performanssi / kuvaelma oli saanut inspiraationsa Paul Lowesin Ruandan kansanmurhasta vuonna 1995 ottamasta valokuvasta.

Näytöksen edetessä yllätykset senkun jatkuivat. Muutaman kappaleen jälkeen korokkeelle astelivat aplodien ja hurrausten saattelemina huippumallit: Naomi Campbell, Liya Kebede sekä Veronica Webb.

Noin 1,5 tuntia kestäneen näytöksen / levynkuuntelun aikana näimme malliston tuotteiden yksityiskohtia isoilta jumbotroneilta sekä kuulimme mm. Ultra Light Beams, Wolves, Father Stretch My Hands, Pt. 1 & Pt. 2, Freestyle 4 ja Famous -kappaleet. Yleisön mukana elämisestä kertoo paljon se, että Facts-kappaleen lopussa koko areena huusi yhteen ääneen: "Fuck Nike, Fuck Nike, Fuck Nike".

YEEZY SEASON 3



YEEZY SEASON 3

NAOMI IN DA HOUSE



YEEZY SEASON 3

Yeezy Season 3 -näytös esitettiin aiempien näytösten tapaan livelähetyksenä elokuvateattereissa 25 maassa ja sitä pystyi seuraamaan livenä maksullisen Tidal-palvelun kautta. Tämä sekä lippujen myynti yleisölle muotiviikkojen näytökseen saavat kyllä tältä markkinoijalta täydet pisteet! Go Yeezy team!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Feb 21, 2016

NEW YORK LOWER MANHATTAN

New York Must See -listani toinen osio painottuu Lower Manhattanin alueelle. Monen Sinkkuelämää-sarjaa seuranneen Must See -listalla on varmasti Carrie Bradshawn asunto. Sarjassa asunto sijaitsee Upper East Sidella, mutta kuvauspaikka löytyy West Villagessa (64 Perry St). Asunto on yksityisomistuksessa, joten tällä kertaa päätin jättää selfien ottamisen väliin (tosin myös asunnon edustalla ollut työmaa saattoi vaikuttaa asiaan :D). Kauniiden julkisivujen ihastelun jälkeen voikin West Villagesta siirtyä lyhyen kävelymatkan päähän Sohoon vaikkapa ostoksille, sillä täältä löytyvät mm. & Other Stories, Adidas Originals, Nikelab, Y-3, Marc Jacobs, Chanel sekä Louis Vuitton -liikkeet.

CARRIE BRADSHAW'S HOUSE

Sohosta on noin 20 minuutin kävelymatka toukokuussa 2015 avattuun One World Observatoryyn, jonka 100. kerroksesta voi ihastella New Yorkin maisemia $32 hintaan. One World Observatoryn vieressä sijaitsee 9/11 Memorial, joka on kunnianosoitus lähes 3000 terroristi-iskuissa menehtyneelle. Tornien kohdalle on rakennettu kaksi valtavaa suihkulähdettä, joihin on kaiverretty kaikkien iskuissa menehtyneiden nimet. Todella vaikuttava paikka! Täältä lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee Wall Street ja New York Stock Exchange (Money Never Sleeps!), jotka osuvat sopivasti matkalle suunnattaessa Staten Island Ferrylle.

ONE WORLD OBSERVATORY

9/11 MEMORIAL NORTH POOL

WALL STREET

NEW YORK STOCK EXCHANGE

Lower Manhattanin ja Brooklynin siluettia sekä Statue of Libertyä pääsee ihastelemaan Staten Island Ferryn kyydistä. Tämä ilmainen vuoden jokaisena päivänä nonstoppina liikennöivä lautta kuljettaa 25 minuutissa Lower Manhattanilta (Whitehall Terminal) Staten Islandille (St. George Terminal). Lautan kannelta näkee erinomaisesti Vapaudenpatsaan sekä Ellis Islandin. Ensi kertaan jäi vierailu itse Staten Islandilla, sillä kiireisen aikataulun vuoksi päädyin ottamaan seuraavan lautan takaisin Manhattanille, josta suuntasin Brooklyn Bridgelle.

STATEN ISLAND FERRY

LOWER MANHATTAN

STATUE OF LIBERTY

MY, MYSELF & BROOKLYN 

Brooklyn Bridge on 1,8 kilometriä pitkä silta, joka yhdistää Manhattanin ja Brooklynin. Kovassa käytössä oleva silta on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista riippusilloista. Sen ylittää päivittäin noin 120 000 autoa, 4000 jalankulkijaa sekä 3000 polkupyörää. Sillalta avautuvat upeat näkymät niin Lower Manhattanille kuin Brooklyniinkin. Suosittelen ehdottomasti kävelemään sillan päästä päähän!

BROOKLYN BRIDGE

BROOKLYN BRIDGE
BROOKLYN BRIDGE

Seuraavaan reissuun jäikin sitten tutustuminen itse Brooklyniin, kuten moneen muuhunkin kaupunginosan. NY, I'll be back for sure!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Feb 18, 2016

NEW YORK MIDTOWN

Viime viikolla täyttyi yksi pitkäaikaisista reissuhaaveistani - ensimmäinen matkani New Yorkiin! Täältä länsirannikolta lentää suoralla lennolla Nyciin noin viidessä ja puolessa tunnissa. Kolmen tunnin aikaeron vuoksi on hyvä ajoittaa lento esimerkiksi myöhäiseen iltaan, jolloin perillä koittaa jo aamu sinne laskeuduttaessa.

NEW YORK

Lyhyen reissun vuoksi jaoin New York Must See -listallani olleet nähtävyydet muutamaan alueeseen. Suurin osa nähtävyyksistä sijaitsi kävelyetäisyyden päässä toisistaan joko Midtownissa tai Lower Manhattanilla. Viikonlopun aikana tulikin otettua kymmeniä tuhansia askelia ja nähtyä paljon.

Hotellimme sijaitsi Manhattanin Midtownissa, vain muutaman korttelin päässä ensimmäisestä Must See -listallani olleesta nähtävyydestä. 5th Avenuen ja West 34th Streetin kulmassa sijaitseva legendaarinen Empire State Building on yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista. Sisäänpääsy sen 86. kerroksen näköalatasanteelle maksaa $32. Näköalatasanne sijaitsee 320 metrin korkeudessa ja tarjoaa 360-asteen panoramanäkymän kirkkaalla säällä jopa 130 kilometrin päähän. Sumuisestakin säästä huolimatta näkymät olivat päätä huimaavat!

EMPIRE STATE BUILDING

EMPIRE STATE BUILDING

Empire State Buldingiltä on lyhyt kävelymatka Times Squarelle, jossa mainostaulut vilkkuvat yötä päivää. Täällä kannattaa ehdottomasti vierailla myös pimeän aikaan, jolloin valoloisto pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Times Squaren ympäristössä sijaitsee monia kauppoja ja omalla Must See -listallani oli kolmikerroksinen M&M's World, josta mukaan tarttui nimikoituja suklaanameja siskolle synttärilahjaksi. <3

Time Squarelta muutaman korttelin päässä sijaitsee Rockefeller Center, jonka Home Alone 2 -elokuvastakin tutulla Skating Rink -radalla pääsee luistelemaan $25 hintaan. Rockefeller Centerin 70. kerroksessa sijaitsee myös näköalatasanne Top of The Rock, josta voi ihastella New Yorkin maisemia 259 metrin korkeudesta $32 hintaan.

TIMES SQUARE

TIMES SQUARE

M&M'S WORLD

ROCKEFELLER CENTER

ROCKEFELLER CENTER 

Rockefeller Centeriltä on lyhyt kävelymatka yli kolmen neliökilometrin laajuiseen Central Parkiin. Tunnetussa puistossa riittää nähtävää ja tehtävää vuodenajasta riippumatta: Central Park Ice Rink, Bethesda Fountain, Central Park Zoo, Belvedere Castle sekä Central Park Carousel. Puiston läpi voi myös matkata romanttisesti hevosvaunun kyydissä - todellinen Carrie Bradshaw Moment!

CENTRAL PARK

CENTRAL PARK

CENTRAL PARK

CENTRAL PARK

5TH AVENUE / CENTRAL PARK

Päivän voikin sitten päättää mukavasti kierrellessä 5th Avenuen kauppoja Blair Waldorfin tapaan ;) Näkemisen arvoisia ovat ainakin 5-kerroksinen Niketown, 7-kerroksinen Dover Street Market sekä 11-kerroksinen Bloomingdale's.

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Feb 14, 2016

FRANKLIN CANYON

Losissa on useita kanjoneita, joissa upeita maisemia voi ihastella pienen lenkin parissa. Franklin Canyon sijaitsee Beverly Hillsin ja San Fernando Valley välissä, aika Losin ytimessä. Franklin Canyonin puisto on huomattavasti suurempi kuin sen läheisyydessä sijaitseva varmasti Losin yksi tunnetuin kanjoni, Runyon Canyon.

FRANKLIN CANYON

Franklin Canyonin puistossa on yli 8 kilometrin verran patikointireittejä. Me päädyimme valitsemaan Hastain Trailin, jonka noin 5 km reitti alkaa Lake Driven puolivälistä kanjonin juuresta. Lake Drivellä on ilmainen parkkipaikka, johon auton saa kätevä parkkiin reippailun ajaksi. Parkkipaikan läheisyydessä on myös piknik-alueita sekä wc. Hastain Trail on tasaista nousua kanjonin huipulle, josta avautuvat upeat näkymät Franklin Canyonin puistoon, West Hollywoodiin sekä kirkkaana päivänä jopa Tyynellemerelle saakka.

FRANKLIN CANYON

FRANKLIN CANYON

HOLLYWOODIN YKKÖSAKKA

FRANKLIN CANYON

FRANKLIN CANYON

Franklin Canyon ei ole läheskään yhtä suosittu kuin Runyon Canyon, eli jos etsit rauhallisempaa reippailuympäristöä upeilla maisemilla, suosittelen ehdottomasti Franklin Canyonia.

xoxo
Hollywoodin ykkösakka

Feb 10, 2016

RESTAURANTS SANTA MONICA

Lähtökohtaisesti ravintolaruoka Losissa on hyvää ja ravintoloiden tarjonta on laaja. Monet ravintolat käyttävät luomu- ja lähituottajien raaka-aineita, joten Fresh, Organic, Local kiteyttävät monenkin ravintolan ideologian. Viikonloppuisin nautitaan täällä yleensä brunssia ravintolassa ja muutama vakiopaikka meillekin on lähikulmilta löytynyt.


HUCKLEBERRY CAFE

URTH CAFFE

FARMSHOP

OX & SON

Erinomaisia lounaspaikkoja löytyy läheltä myös paljon. Omissa suosikeissani annokset painottuvat erilaisiin salaatteihin ja mereneläviin.


SWEETFIN POKE

SUGARFISH

Täältä harvoin löytyy ravintolaa, jonka listalta ei löytyisi hampurilaisia jossain muodossa ja monet ravintolat ovat myös puhtaasti hampurilaisravintoloita. Etelä-Kaliforniassa kun ollaan, on meksikolaisten ravintoloiden tarjonta myös laaja. Täällä olenkin syönyt parhaat tortillasipsit ja guacamolet, eikä ne margariitatkaan niin pahoja ole! ;)


THE INDEPENDENCE

UMAMI BURGER

PONO BURGER

MILO AND OLIVE

BORDER GRILL

Bon appetit!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka